Sänkyhommia.


Sitä koittaa illalla sujahtaa vaivihkaa toisen peiton alle. Sillain varovasti vähän lähelle. Viereen lämpöiseen. Hän melkein kiljahtaa, mutta ei toki sitä tee, koska lapsukaiset ovat jo nukkumassa. Muuten pienin herää tai teini tulee kiukkuisena kyselemään, että mitä täällä sekoillaan. Syy tähän mahdolliseen kiljahdukseen on kyllä ihan kirjaimellisesti jäätävä. Minulla on kuulemma kylmät jalat. Ja niin varmaan ovatkin. Onhan hän jo kerinnyt hetken aikaa peiton alla lämmittelemään, ennen kuin minä koitan sinne kylmine polvineni tunkea sekaan.

Katson parhaimmaksi vetäytyä takaisin. Odotella, että jalat vähän lämpenee.

Siinä peiton alla kyljellään päätän vähän hinkata polvia lämpöisemmiksi. Laitan jalat koukkuun, kämmenet polvien päälle ja edestakaista liikettä. Hän kysyy, että mitä minä teen. Kerron, että näyttää ehkä hieman epäilyttävältä, mutta ihan vaan polvia tässä lämmitän.

Ei kuulemma näyttänyt siltä.

Saan kuulemma asettua saman peiton alle, jos jalat on jo lämmenneet. Ei muuta kuin peittoa sivuun ja ruhoa toisen viereen. Siitä mukavasti lusikkaan ja kättä ympärille. Ja noin 8 sekuntia myöhemmin saan kuulla, että karvaiset reiteni kutittavat hänen takajalkoja.

Hetken jo kävi mielessä, että pitääkö tässä perkele mennä nyt sheivaamaan vielä jalkakarvoja näin päivän päätteeksi. Ja jos menisin, niin palatessa olisi taas kylmät jalat ja tarvitsisi aloittaa koko tämä lämmittelyhomma alusta. Tähän löytyi itseasiassa helpompi ratkaisu. Täytyy vain hieman tuunata sitä lusikka-asentoa ja ottaa ne karvaiset jalat vähän irti hänestä. Toisin sanoen oikaisin jalat suoraksi. Eivät koske enää.

Siinä oli sitten varsin mukava makoilla toisen lähellä ja ihossa kiinni. Paitsi niistä jaloista. Aikaa kului ja kuuntelimme toistemme hengitystä pimeässä huoneessa. Noin 4 minuutin kohdalla hän kertoi minulle, että olen kuuma. Kerroin hänelle, että niin olet sinäkin. Tein varovaisen tulkinnan, että tässä voisi vaikka tapahtua jotain. Hellästi liu’utin kättä hänen ihollaan. Silloin hänen selkänsä alkoi kaareutua ja hän veti syvään henkeä. Sanoi että olen kuulemma tosi kuuma. Melkein jo innostuin, kunnes äänenpainosta tajusin, että mahtava kuumuuteni ei ollutkaan hyvä asia. Nyt ei tainnut olla ajatuksissa seksi ja siitä seuraava hiki, vaan hän tunsi olonsa ennemmin hikiseksi.

Tämä jumalainen kuumuuteni johti siihen, että sain siirtyä karvaisine jalkoineni takaisin oman peiton alle. Mutta ainakin polvet olivat lämpöiset.

Joskushan sitä vaan on vähän herkällä päällä. Kaikki kutittaa tai painaa. On kylmä ja kuuma ja milloin mitäkin. Silloin molempien on vain parempi pysyä oman peiton alla.

Voidaan olla yhdessä kuumia jonain toisena päivänä. Niin että tulee hiki, selkä kaareutuu ja karvat nousevat pystyyn. Ottaa kosketus herkästi tai kovasti.

Minä tykkään olla iholla ja lähellä. Ja teen sen silloinkin, kun on herkkä päivä. Koska aina voi yrittää. Ottaa riskin. Mitä siinä voisi hävitä, että painaa ihon toiseen kiinni. Iho muistaa, kun sitä kosketaan.

Toimin näin jatkossakin. Aina


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: