Kaikki tietävät sen kliseisen kuvauksen, jossa tapaatte pitkästä aikaa ja tarina jatkuu siitä, mihin viimeksi jäitte. Ainakin tavallaan. Välissä on saattanut kulua viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia. Mutta se ei ole muuttanut mitään teidän välillä.

Jotenkin näinhän sitä ystävyyttä usein kuvataan. Ja onhan tuollaisia ihmissuhteita, en minä sitä tarkoita. Sehän on vain yksi usein kuvatuista ystävyyden muodoista. Eikä niitä kaikkia variaatioita voi tietenkään tässä edes kuvailla, koska jokainen on kovin erilainen.

Ihminen kun tuppaa hilloamaan ympärilleen monenlaisia ihmissuhteita. Ja yksi niistä ihmissuhteen muodoista ovat he, joita sinä kutsut ystäviksi.

Rakkaat ystävät. Ne, joiden vieressä on niin helppo hengittää. Se läheisyys kantaa sinua kun hajoat ja ottaa lähelle pyytämättä. Ystävät eivät halua sinulta mitään muuta kuin sinut, parhaimmassa ja huonoimmassa hetkessäsi. Sanovat suoraan vaikeatkin asiat, koska tietävät että voivat. Niinhän ystävät tekee. Iloitsevat kanssasi, itkevät ja nauravat. Tarpeen tullen ovat valmiina kantamaan sinua, kun omat jalkasi eivät kanna. He, jotka tuovat valoa elämään.

Ystävät tekevät niin, koska tietävät sinun toimivan samalla tavalla heitä kohtaan. Koska tietävät, että sinä ystävänä haluat toimia niin.

Mutta mikä on ystävyyden mitta. Onhan silläkin rajansa. Ja ne rajat taitaa olla omansa jokaisella ystävyyssuhteella.

Joskus tulee tilanteita, jossa sitä alkaa pohtimaan omaa ystävyyttään. Mitä pitää sietää ja missä kohtaa se veden pintaan piirretty viiva alkaakin näkyä.

Se on vaikeaa ja raastavaa miettiä, voisiko tehdä vielä jotain paremmin vai antaisiko jo olla. Päästäisikö vain lopulta irti. Vuosia ja yhteisiä muistoja on paljon, mutta se pohja on ehkä luotu niistä hyvistä hetkistä. Niissä on ollut helppo elää, ystävinä. Vaikeissa hetkissä olet ollut se olkapää, joka kuuntelee. Tahtonut pelkästään hyvää kun toinen kokee pahaa, jota ei aina itse näe. Kertonut sen suoraan. Joskus liiankin suoraan. Mutta niinhän ystävät tekevät. Tekevät siksi koska välittävät.

Silloin ne rumatkin sanat tarkoittavat hyvää. Silloin niiden perimmäinen tarkoitus ei ole arvostella tai loukata toista. Ystävät haluavat parasta toisilleen ja joskus se vaatii sen, että täytyykin tehdä jotain, mikä voi satuttaa. Koska se voi olla ainoa keino auttaa häntä. Mutta ystävän tehtävä ei ole tehdä valintoja toisen puolesta, vaan tukea.

Ystävyys on hyvin vastavuoroista toimintaa. Olet valmiina auttamaan sekä tukemaan ja uskot saavasi takaisin sitä samaa lämpöä, kun sitä tarvitset.

Joskus näin ei käykään ja silloin voi olla kirjaimellisesti ystävyys koetuksella. Jos saatkin vain sen mitä hän haluaa, etkä sitä mitä sinä tarvitset. Saatkin tuen, mikä sopii hänelle parhaiten. Sen muodon, jota ei huomaa niissä hyvissä hetkissä, mutta todellakin tuntee pahan tullen. Kun ne kauniit sanat ovatkin vain kauniita sanoja. Tyhjiä sellaisenaan.

Mutta hätäisesti ei tietenkään kannata toimia, missään tilanteessa. Jos salamat jo sinkoilevat ja kirveitä teroitetaan, on ehkä parempi ottaa hieman etäisyyttä. Pestä sotamaalaukset pois naamalta ja katsoa tilannetta hetki kauempaa. Pitää silmiä kiinni ja avata ne sitten uudestaan. Hieman kirkkaammassa valossa. Jotta näkisi selvemmin ja hengittäisi vapaammin.

Koska ystävät ovat kuitenkin harvassa. Ei toiselle voi muuttua ystäväksi hetkessä. Aivan kuten toinenkaan osapuoli ei aivan heppoisin perustein rupea kutsumaan sinua ystäväkseen. Kyllä sitä ystävyyssuhdetta on kuitenkin osapuolten välille luotu yhdessä. Joten jos siitä halutaan eroon, niin sekin kannattaa tehdä yhdessä.

Miten tämä alkaa nyt vaikuttamaan siltä, ettei tässä kohta enää tiedä, onko tekstin aihe ystävyys vai parisuhde. Ehkä niissä on kuitenkin paljon samoja rakenteita. Molemmista pitäisi kuitenkin löytyä sitä yhteistä luottamuksen tunnetta ja arvostusta sekä toisen huomioonottamista. Aitoa välittämistä. Sitä, että voi olla toisen seurassa oma itsensä. Avata sydämensä tietäen, että toinen tahtoo myös nähdä mitä sinulla siellä on. Ja paljon, paljon muuta.

Mutta jos edes noita edellämainittuja asioita ei löydy, niin kyseessä voi ollakin paska parisuh……eikun siis ystävyyssuhde.

Silloin tuota ihmissuhdetta pitää ehkä pohtia paremmin. Yhdessä. Jotta edes muistot säilyisivät kauniina eikä kaikki jäisi kytemään kuin sodan jäljiltä.

Näin Jope Ruonansuun sanoja lainaten ja niitä hieman muokaten:

Olkaa enkeleitä toisillenne!