Puhdasta taikaa vai paskaa tuuria?

Sitä ihanaa vapautta. Aurinko paistaa, lämpötila liki hellelukemissa ja nautit kesän hienoimmasta ajopäivästä. Ei ole kiirettä. Kuuma asfaltti on vain sinua ja kaksipyöräistäsi varten. Kuuntelet moottorin ääntä ja keskityt siihen. Aistisi ovat auki. Nostat kytkintä ja nautit.

Kaunis haave. Ja sitten todellisuuteen.

Nyt jäät vain kaipaamaan sitä ihanaa vapautta. Tällä kertaa et sitä saanut. Sen sijaan olet saanut täyden vapauden työntää moottoripyörääsi pitkin piennarta. Sataa vettä, on kylmä ja vituttaa. Niin maan perkeleesti.

Toimihan se romu taas melkein kaksi kokonaista päivää. Ainoa ilon lähde on, että se sentään toimi. Edes pienen hetken. Ei se saatana koko kesänä ole oikein toiminutkaan. Aina jotain rikki. Ajokautena on tullut varmaan enemmän työnnettyjä kuin ajettuja kilometrejä.

Tämä on ollut erään teinipojan elämää motoristina. On se saatana välillä rankkaa.

Jotenkin pystyn samaistumaan. Siihen kaikkeen. Parhaimmillaan se on aivan järjettömän vapauttavaa ja aivot nollaavaa toimintaa. Ja pahimmillaan vie viimeisenkin järjen hivenen ja nollaa lähinnä pankkitilin.

Sitä aina välillä miettii, että olenko siirtänyt osan jopa noituutta lähentelevistä kyvyistäni suoraan jälkikasvuuni. Siltä se ainakin tuntuu. Olen nimittäin usein kuullut, että minulla on maaginen Midaksen kosketus. Ei kuitenkaan se, missä kaikki kopeloimani asiat muuttuisivat kullaksi.

Päinvastoin…

Kaikki mihin kosken. Siis kaikki. Ne vain tuppaavat valahtamaan hyvinkin nopeasti romuraudan puolella. Eihän sekään toki täysin arvotonta ole, mutta ei siitä silti lompakko merkittävästi pullistu.

Kaikenlaista paskaa sitä kertyykin nurkkiin. Vähemmän pitäisi siis koskea mihinkään. Varsinkaan niihin, joista löytyy jonkinlainen moottori. Olisi vähemmän romurautaa.

Ehkä ei olisi pitänyt niitä edes koskaan ostaa. Voisivat olla onnellisia moottoreita jonkun toisen kanssa. Jonkun, joka ymmärtäisi heidän tarpeensa ja näkisi heidät sellaisina moottoreina kuin he haluavat tulla nähdyksi.

Itse taisin vain turmella heidän sielunsa ja viedä elinvoiman. Työnsin nurkkaan ja hylkäsin.

Auttaisikohan näihin joku mystinen moottorikuiskaaja.

Sellainen, joka kyyryssä hiljaa lausuisi kauniita sanoja imusarjaan ja kutittelisi samalla pakoputkesta. Saisi moottorin kehräämään. Tuntemaan itsensä tärkeäksi ja vahvaksi. Uudesti syntyneeksi.

Itse olen kerran koittanut huutaa irrallaan olevaan mopon äänenvaimentajaan. Hyvin hiljeni ääni ja suu mustui.

Paska idea.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: